Kultainen haukikeitto

Kultainen haukikeitto

Ruodoton kermainen kultainen haukikeitto kurpitsalla

Tällä reseptillä valmistat haukikeiton ruodottomasti. Ruodoton haukikeitto saa kultaisen vivahteensa kurkumasta ja täyteläisyytensä kermasta. Lisäksi keitossa on hurmaava yhdistelmä syksyn sesongin kasviksia - kurpitsaa, palsternakkaa ja fenkolia. 

Neljälle
Valmistusaika: 35-40 minuuttia

AINEKSET:

noin 1 ½  l vettä
1 kala- tai kasvisliemikuutio
noin 400–450 g haukifileetä
⅔ tl suolaa
1 sipuli
1 fenkoli
½ rkl öljyä
½ (noin 500 g) myskikurpitsa
1 palsternakka
2 dl (kuohu)kermaa
1- 2 tl kurkumaa
1 tl mustapippuria
1 luomu limen raastettu kuori
(suolaa)
1 ruukku (lehti)persiljaa
(mustapippuria)

TEE NÄIN:

1. Kuumenna vesi ja liemikuutio kattilassa. (Huom. voit myös käyttää valmista kalalientä.) Laita haukifileet kiehuvaan liemeen ja keitä noin 4-5 minuutin ajan. Nosta fileet liemestä lautaselle jäähtymään ja ripottele päälle suolaa.

2. Liemen kuumentuessa ja fileiden kypsyessä kuori ja hienonna sipuli ja halkaise, poista kanta ja leikkaa suikaleiksi fenkoli. Kuori ja paloittele kurpitsa ja palsternakka pienehköiksi paloiksi.

3. Siirrä liemi kattilasta esim. kannuun.

4. Kuumenna kattilan pohjalla öljy ja paista sipuleita ja fenkoleita muutaman minuutin ajan koko ajan sekoitellen. Kaada liemi takaisin kattilaan.

5. Lisää kattilaan kurpitsat ja palsternakat. Keitä palojen koosta riippuen 5–10 minuuttia.

6. Keiton kiehuessa poista puhtain käsin hauesta ruodot: riko rakennetta ja etsi ja irrota ruodot. Isot y-ruodot on helppo löytää ja poistaa. Haukifileiden mureneminen pieneksi ei haittaa.

7. Kun kurpitsat ovat napakan kypsiä, lisää keittoon kypsä hauki, kerma, kurkuma (ensin 1 tl, maista ja lisää makusi mukaan enemmän), mustapippuri ja limen kuori. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

8. Tarjoa keittoannokset hienonnetulla persiljalla (ja mustapippurilla) viimeisteltynä.

Vinkki! Jos pidät kurkumasta, lisää kurkuma (2 tl) kattilaan jo sipuleiden ja fenkolin kanssa! 


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.