Kookoksinen kikhernepata

Kookoksinen kikhernepata

 

Kookoksinen kikhernepata, basmatiriisiä & minipinaattia
GLUTEENITON, VEGAANINEN
4:lle hengelle
Valmistusaika: 30 minuuttia

 

AINEKSET:

1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3-4 porkkanaa
1-2 rkl inkivääriä raastettuna
3 rkl öljyä
2 tlk kikherneitä
1 tl suolaa
1 tl kurkumaa (tai currya)
1 prk kookosmaitoa
6 dl vettä
1 kasvisliemikuutio (tai kanaliemi)
2 tl hunajaa tai 1 ½ tl sokeria
½ rs kirsikkatomaatteja

Lisäksi:

4 annosta luomu basmatiriisiä
1 rs minipinaattia

 

TEE NÄIN:

1. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori ja leikkaa viistoiksi siivuiksi porkkanat. Kuori ja raasta inkivääri.

2. Kuumenna öljy paistokasarissa (tai kattilassa). Lisää sipulit, porkkanat ja inkivääri kasariin ja kuullota käännellen muutaman minuutin ajan.

3. Valuta kikherneet ja lisää kasariin. Mausta suolalla ja kurkumalla. Paista kikherneitä noin 5 min lastalla käännellen.

4. Murskaa kikherneitä paistolastalla painellen, niin että osa kikherneistä hajoaa ja osa jää kokonaisiksi. Lisää kookosmaito, vesi, liemikuutio ja hunaja.

5. Hauduta pataa miedolla lämmöllä ilman kantta ja välillä sekoitellen noin 15 minuuttia.

6. Valmista riisi pakkauksen ohjeen mukaan.

7. Halkaise kirsikkatomaatit ja lisää padan kypsennyksen loppuvaiheessa.

8. Huuhtele ja kuivaa minipinaatit. Tarjoa kikhernepata basmatiriisin kanssa ja ripottele päälle minipinaatinlehtiä. 

Vinkki! Voit myös sekoittaa pinaatit kypsän riisin joukkoon!


Jätä kommentti

Huomio. Kommenttisi täytyy hyväksyä ennen julkaisua.

Tämä sivu on suojattu reCATPCHA-tunnistuksella ja Googlen tietosuojakäytäntöjä ja käyttöehtoja sovelletaan.