Kalavapriikki – Loimu kylmäsavu lohiseläke siivutettu
0

Ostoskorisi on tyhjä

Kalavapriikki – Loimu kylmäsavu lohiseläke siivutettu

    • Kalavapriikin Kalaonni Loimu kylmäsavustettu lohiseläke, siivutettu.

      Pakkauskoko: 150 g

      Kalavapriikki

      Kalavapriikin vuonna 2016 valmistunut tuotantolaitos sijaitsee Kuopion Pienessä Neulamäessä. Paikallisuus on Kalavapriikin perusarvo. Kalan hankinnassa Kalavapriikki pyrkii kaikin tavoin suosimaan kotimaista kalankasvatusta. Mitä lähempää kala saadaan, sitä parempi.

      Tärkeä osa toimitusketjua ovat Kalavapriikin verkostoon kuuluvat noin 20 savolaista kalastajaa, jotka toimittavat Kalavapriikille kalaa saatavuuden mukaan. Kalan matka järvestä kaupan tiskiin ja sieltä asiakkaan pöytään on nopea. Kuopion alueen kalastajilta tuleva kala on tehtaalla heti aamulla ja parhaassa tapauksessa asiakkaalla jo samana iltana. Suurin osa kirjolohesta tulee Ahvenanmaalta tai sisävesikasvattajilta. Lohi saapuu puolestaan Norjasta ja molemmat ovat tuotannossa jopa vuorokauden kuluttua nostosta.

      Kalavapriikin tuotteet valmistetaan perinteitä kunnioittaen, mutta nykyteknologiaa hyödyntäen. Kaikki alkukäsittely eli kalan leikkaaminen tehdään käsin. Kalat savustetaan laatusertifioidulla leppälastulla ja loimutetaan tulella. Suolaamisessa ei käytetä mitään lisäaineita. Tuotteet valmistetaan tarkkojen prosessien mukaisesti vahvalla ammattitaidolla.

    • Ainesosat: Viljelty norjalainen lohi, suola. Voimakassuolainen.
      .
    • Keskiviikon 22.12. toimitukseen klo 12-21 välillä voit valita rajatusti tuotteita.  Jouluruokakassia, Anton&Antonin omia tuotteita tai kakkuja emme toimita keskiviikkona, jotta tuotteiden säilyvyys on parhaimmillaan joulun pyhien ajan.

       

      Torstain 23.12. toimitukseen klo 12-21 voit tilata kaikkia tuotteita. Voit tilata tämän tuotteen Jouluruokakassin kanssa samaan toimitukseen torstaina 23.12. Tällöin toimitus on kassin kanssa ilmainen (ilman kassia tulee toimitusmaksu).

       

      Valitse sopiva aikaikkuna tilauksen loppuvaiheessa. Lisämaksusta voit valita lyhyen toimitusaikaikkunan.