PARMIGIANA DI MELANZANE

PARMIGIANA DI MELANZANE

Minulla on jo pitkään ollut tapana pilkata ja päivitellä kasvissyöjien ja vegaanien elämänvalintoja. Minun on ollut ylitsepääsemättömän vaikea ymmärtää, miten kukaan haluaisi elää ilman hyvää pihviä. Tarkasteltuani omaa ruokavaliotani hieman tarkemmin huomasin kuitenkin, että oma keittiöni koostuu kuutena päivänä viikosta kasvisruoasta. Ja se on aina erinomaisen maukasta.

Yksi bravuureistani tältä osin on parmigiana di melanzane. Tämä herkullinen italialainen perinneruoka muistuttaa tyyliltään ja makumaailmaltaan hieman lasagnea, mutta on kuitenkin jotain aivan muuta. Ohueksi leikattu munakoiso korvaa pastalevyt ja liha puuttuu kokonaan. Makua on kuitenkin vaikka muille ruoille jakaa.

Ainekset:

2 keskikokoista munakoisoa

suolaa

oliiviöljyä

1kg tomaattimurskaa

2 valkosipulinkynttä

korppujauhoja

basilikaa

n. 500g mozzarellaa

raastettua parmesaania

Aloita leikkaamalla munakoisot mahdollisimman ohuisiin viipaleisiin mandoliinin tai vaikka juustohöylän kanssa. Levitä viipaleet lävikköön tai uuniritilälle, ripottele päälle anteliaasti suolaa ja itketä puolisen tuntia, jotta saat ylimääräistä nestettä munakoisoista pois. Pyyhi viipaleet lopuksi talouspaperin kanssa kuivaksi.

Seuraavaksi voit täyttää lautasen korppujauhoilla ja dipata munakoisoviipaleet siihen ennen kuin ruskistat ne öljytyllä pannulla. Asettele paistetut munakoisoviipaleet uunivuokaan tiiviisti vierekkäin. Purista kaksi valkosipulinkynttä tomaattimurskan joukkoon ja kaada sitä ohut kerros munakoison päälle. Lisää vuokaan myös silputtua basilikaa, parmesaania ja mahdollisimman ohueksi viipaloitua mozzarellaa. Toista kunnes saat kaikki munakoisoviipaleet käytettyä. Viimeisen munakoisokerroksen päälle levitä vain minimaalisesti tomaattikastiketta ja anteliaasti parmesaaniraastetta. Paista 180-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia tai kunnes juusto sulaa ja munakoisot tummuvat päältä. Harjoittele kärsivällisyyttä ja anna ruoan jäähtyä hieman ennen kuin yrität leikata sitä lautaselle.

Pihveistäni en aio luopua koskaan, mutta tämä herkku saa sitä jo melkein harkitsemaan. Melkein.

 

- Jerry Kivelä

 

Kirjoittajan matkassa pääset vilkaisemaan nuoren töölöläismiehen elämään ja keittiöön. Jerryn kirjoituksista voit löytää kokeilunhaluisia ja huumorintajuisia reseptejä, ruoka-ainevinkkejä, ravintola-suosituksia sekä elämänmakuista narratiivia.

0 kommenttia

Kirjoita kommentti

Kommentit hyväksytään ennen julkaisua