Anton & Anton
P svenska

Pääosassa ruoka



Eläköön maaseutu! På svenska »

Teimme viime viikolla maakuntamatkan Hämeeseen. Ajoimme Lopen kautta Urjalaan, sieltä Nuutajärven läpi Taikayöntietä ohi Punkalaitumen Huittisiin. Huittisissa nautimme Kimmon luona Wanhalla WPK -talolla maukkaan lounaan (kukonpoikaa, yllätys-yllätys) ja tutustuimme sympaattiseen Joukoon.

Kimmo kasvattaa Vampulassa kukonpoikia, jotka ovat maukkaudessaan vertaansa vailla. Grillasimme viikonloppuna (pallogrillissä!) kukonpojan siipiluullisia rintafileitä. Teimme fileille marinadin, jossa oli valkosipulia, tuoretta korianteria, sitruunanmehua, öljyä, suolaa, sokeria ja pippuria. Parasta koskaan syömääni kanaa. Ihanan mehevää ja makua oli muuallakin kuin nahassa. Kannattaa kokeilla!

Joukolla on oma lihaleikkaamo Huittisissa. Joukon erikoisalaa on nautaeläinten leikkaaminen ja lihajalosteiden valmistus. Saimme maistaa suoraan uunista tullutta naudanlihamakkaraa erilaisilla maustevariaatioilla. Höyryävän herkullista! Jouko alkaa leikata meille vasikkaa ja ensimmäinen erä saadaan tällä viikolla ja jatkossa kysynnän mukaan. Kannattaa ehdottomasti tutustua vasikan kyljyksiin. Vasikan kyljys on mielettömän upea grilliliha. Vasikan maku itsessään on niin hieno ja hento, että liikaa maustamista tulee varoa. Kevyt suolaus ja pippurointi, rapea pinta (hiili)grillissä ja makuelämys on valmis.

Lihatiskimme on valmiina kuumaan kesään. Tiskissä on jatkuvasti tuoretta karitsaa, erilaisia tuoremakkaroita, viljapossua ja pihvikarjan lihaa. Saamme muutaman viikon välein tuoretta vasikkaa, myös vasikan jauhelihasta tehtyjä kypsentämättömiä hampurilaispihvejä. Kukonpojat löytyvät pakastimesta, samoin äyriäiset. Kalatiskiin saamme tuoretta kalaa lähialueen vesiltä. Yrtit ja salaatit ovat nyt parhaimmillaan, myös kotimaista parsaa saamme lähipäivinä. Makkaravalikoimamme on täydentynyt turkulaisen West Charkin erilaisilla makkaroilla ja Landekinkulla, joka on kotimaisesta possusta valmistettu vaihtoehto Serranokinkulle. Ihana tuote! Tällä viikolla saimme myyntiin myös Salonimen Riitan kysyttyjä maitotuotteita: kyytön ja vuohen raakamaitoa, goudaa ja kuttu vetaa.

Jotta osaamme varautua juhannukseen pyydämme teitä varaamaan vasikan- ja kukonpojan lihat etukäteen kauppa@antonanton.fi:

-vasikan kyljys
-hampurilaispihvi vasikan jauhelihasta
-kukonpojan rintafile
-kukonpojan koipi
-kokonainen kukonpoika (näyttävä liha kokonaisena grillattuna)


Juhlistamme kesää perjantaina 11.6. Grilli on kuumana klo 16 alkaen. Tarjoamme ruoka- ja juomamaistiaisia ja grillausvinkkejä. Paikalla on tuottajia ja tuttuja naamoja. Ilta jatkuu kesäravintola Johansin aurinkoisella terassilla. Lämpimästi tervetuloa!

Maakuntamatkallamme löysimme ihmeellisen idyllin Lopelta, Leppäniemen kartanon pihapiiristä. Tiellä oleva vaatimaton kyltti sai meidät poikkeamaan reitiltä ja pysähdys oli ikimuistoinen. Maaseudulta löytyy vaikka mitä ihmeteltävää, kun sille antaa mahdollisuuden. Nautitaan Suomen suvesta ja elävästä maaseudusta!

Nähdään Jokikadulla!


Niina & co.


P.S. Verrattomia kesäreseptejä tarjoaa brittiläinen Olive-lehti; mm. harissa-persiljavoi grillatulle maissille, naminami.


Anton & Anton Porvoon ruokakauppa, Jokikatu 7, 06100 PORVOO
Puh. 040 595 2999 www.antonanton.fi
© OY ANTON & ANTON AB