Paikalliset kumppanuudet

Anton&Antonilla raaka-aineet, pakkaukset, tuotantopanokset ja palvelut hankitaan aina mahdollisimman läheltä. Läheisyys auttaa toimitusketjun valvonnassa ja sen varmistamisessa, että omat toiveemme ja vaatimuksemme välittyvät kumppaneillemme. Suosimme suomalaista myös, koska voimme samalla tukea huoltovarmuutta, paikallista yrittäjyyttä ja elävää maaseutua.

Korkea kotimaisuusaste

Suurin osa käyttämistämme raaka-aineista on suomalaista alkuperää. Lihan, kalan, kananmunan ja meijerituotteiden lisäksi lähes täysin suomalaista alkuperää olivat kaikki juurekset. Kasviksista noin 35 % oli vuonna 2023 suomalaista alkuperää. Yhdellä annoksellamme, Haukipihvi & rapukastike, on Hyvää Suomesta-merkki osoituksena annoksen korkeasta kotimaisuusasteesta.

Eläinten hyvinvointi

Suomessa kaikki on hyvin valvottua, myös kasvatuseläinten hyvinvointi. Lyhyemmät kuljetusmatkat ovat sekä ilmaston että eläinten kannalta parempi asia. Suosimme kotimaista ja luomua erityisesti eläinperäisissä tuotteissa. Käyttämämme liha ja kala on antibiootitonta. Osa käyttämästämme riistanlihasta tulee Virosta, sillä Suomessametsästystoiminta ei ole riittävän järjestäytynyttä kattamaanteollisen elintarvikevalmistuksen tarpeita.