|
16.11.2012

Bretagnen maakunnassa alkunsa saanut kouign amann on lähiaikoina noussut vaatimattomista maalaisoloistaan kansainväliseksi trendiherkuksi. Syytä ei tarvitse pitkään ihmetellä jos on joskus kyseisen leivonnaisen käsiinsä saanut. Tämä karamelisoitua croissantia muistuttava leivonnainen on herkullisen dekadentti leivonnainen perinteisessä makeassa muodossaan, mutta toimii erinomaisesti myös hieman pienemmällä sokerihyökkäyksellä.

Ainekset:

400g jauhoja

2tl suolaa

20g voita

1rkl kuivahiivaa

2dl vettä

 

400g kylmää voita

2-3dl sokeria

Aloita liuottamalla hiiva lämpimään veteen. Lisää joukkoon jauhot, suola ja lopulta voi. Vaivaa taikinaa erittäin huolellisesti kunnes saat selkeästi sileän taikinan. Peitä kulho muovikelmulla ja jätä taikina kohoamaan tunniksi.

Kaulitse kohonnut taikina ohueksi suorakulmioksi. Kaulitse kylmä voi puolta pienemmäksi suorakulmioksi ja aseta taikinan keskiosan päälle. Taita taikina sivuilta voin päälle ja ripottele päälle runsaasti sokeria. Kaulitse ohueksi, ripottele sokerilla ja taittele kokoon. Toista vähintään viisi kertaa ja taita lopuksi suorakulmioksi. Leikkaa taikinasta pitkiä suikaleita, jotka saat rullattua. Paista yksittäisissä muffinsivuoissa tai vierekkäin voidellussa kakkuvuoassa 170-asteisessa uunissa n. 20-30 minuuttia tai kunnes leivonnaiset tummuvat kauniisti päältä.

 

Jerry 0 comments


Kommentit

No Comments


Uusi kommentti: